Keinut yössä kuin kovakuoriainen ukonkellon lehdellä,
improvisoidut askeeleesi jazzia,
lintujen laulu on vaihtunut kellokukan siniseen värinään.
Jos nyt katsoisin silmiisi kaareutuisi vartalosi soittimeksi
joka ei ole tälle musiikille ominaista.
Kastelukannu nojaa leikkimökin seinään kuin se polttaisi,
teemallinen nukke valkoisessa mekossa istuu terassituolissa.
Sinä lakkasit olemasta jo silloin kun hän vielä nukkui morfiiniunta,
kosken vesi kuohuna sulava jää, kaatuneet puut, katoamisen usva.
Et antanut sen koskea sinuun, heräsit yöllä tyhjään sänkyyn,
mutta täytit sen kuumilla lähteillä ja tuntosarvilla.
Kitiinikuoren silmäpisteet kimaltavat mustan harson lävitse,
yössä kuhisevat raadonsyöjät,
peitinsiivet hankaavat yhteen kuin gondolit liian kapeassa kanavassa.
Ohitat minut niin läheltä että piikit raapaisevat ihoa,
veri tirskahtaa kuin kauan viritetty loppusointu, ruusun tuoksu
on parittelukutsu, pullistuma kukkapenkin selkärangassa.
Et huomaa kuinka helmasi takertuu ruostuneeseen puutarhatuoliin,
kaikki mikä tapahtuu on tapahtunut kiertävissä konserttisaleissa.
Vielä hämähäkki viimeistelee verkkoaan, lehtikeuhkot hopeaa
hengittävät huilut aloittavat uuden kappaleen.