Rohkea ruumis asuu huoneessa eteenpäin

Olen tapetoinut huoneeni,
sekoittanut liisteriä sormin etsinyt sattumia,
antanut käsien huokaista, niin koskettava koostumus.

Olen tapetoinut huoneeni monilla kerroksilla
paperia, kankaista, kuultavaa, kiiltävä, raapivaa, samettista, mustaa
lateksia unohtamatta kirjoja, maalattua aaltopahvia,
pitsamainoksia ja kärpäspaperia.

Olen sisustanut huoneen tarinaksi,
liisteri huokailee seinissä on kuhmuja, tahroja, jalanjälkiä ja kirjoja,
niillä on maapallon ja kasvojen kieli, sormivärisormet.
Seinät koskettavat minua, vahaliidut.
Rohkea ruumis asuu huoneessa eteenpäin.

Katossa on kerroksittain puuta, pahvia vaneria oksanreikiä,
ruuvinkannoista hampaat, jossain roikkuu kokonainen kanto,
juuret harjaavat hiuksia siellä missä kieli nuolee kattoshakkilautaa,
ruskeavalkoinen sokeripalaruudukko kihisee muurahaisia.

Liisterissä marmoroidut sormet tulevat kantoapua.

Lattialla kiehnää segmentti, joka ei ole vuosiin tarttunut sukanpohjiin,
lentänyt tuulen mukavassa. Muistellen, puistellen, mattoja,

kielen kutomia laattoja. Minä tahtoisin

pyöreän huoneen, että saisin kiipeillä niin kuin moottoripyörät kiipeilevät.

Sillä minulla on rusinan kaltainen sydän kattona, se sykkii
niin kuin kuivuneet viinirypäleet kielen liisterissä sykkivät,
propralin vaikutuksen alaisena seinät hengästymättömässä rytmissä seinät

niin kuin vaahto valuu lasista yli, niin liian nopeasti kaadettu maalaus
ylittää huoneen rajat.