(Kaukana ulapalla merivesi on kirkasta kuin lasi)

Olen 25-vuotias tyttö ja huolenaiheenani on meri johon uppoan kun nukahdan.
En osaa kunnolla uida mutta en kunnolla hukkuakaan,
tulee tunne että en lakkaa hengittämästä vaikka tahtoisin
ja saan todella taistella alkaakseni vajota uudelleen.
Toisinaan tuntuu kuin huoneeni liikkuisi ja sänkyni olisi vene.
Lapsena putosin veneestä ja satutin häntäluuni niin, että se halkesi pyrstöksi.

(Myöhemmin Andersen korjasi loppua ja muutti merenneidon ilmanhengeksi.)

Täyttäessäni 25 vuotta sain nousta meren pinnalle.

(Ja hän tanssi, Undine tanssi kuin meri itsensä purje.
Hän tanssi päivät ja valvoi yöt, lapaluut törröttivät, nälästä mykät
evät, ja joet valuivat häntä silmiin, ja hän kirosi,
hän kirosi kuin mies miehelle, nainen naiselle susi:
jätän hengityksesi sinulle vain niin kauan kuin valvot.)

Hääyönä kuvittelin hukkuvani kuin kuolevainen ainakin,
tiesin että sulhaseni oli pettänyt minua
täysin anatomisista syistä
jokainen askeleeni oli hengitys ja hengitys askeeleni,
ja jokainen hengitys oli kuin veitsen terällä kävelisi,
koska hän rakasti minua ja veri tirskahteli milloin mistäkin,
mutta ihmisillä onkin sielu,
synnyttäessään hänestä tulee kuolevainen.
Kun merenneito kuolee, hän haihtuu vaahtona mereen.
Minä en osaa kunnolla uida mutta en kunnolla hukkuakaan.
Olen 25-vuotias tyttö ja huolenaiheenani on meri johon uppoan kun nukahdan.