Kävelen kunnes maisema hyväilee minut pysähtymään
Niin kuin omin käsin loisin itseni
luovin läpi muistojen,
muovailen hetken ajaksi
Annan ruohon kasvaa vapaaksi varpaiden väleistä, kuuntelen
kunnes jalkani sulautuvat heinikkoon
Maa sikiää lävitseni pensasta ja puuta
Juuret kietoutuvat nilkoiksi,
varret kaartuvat sääriksi, vyötäröksi, ylemmäksi
Olemme yhtä runkoa, yhtä kasvua, tarinaa
Annan sille silmät, suun,
en sokeudu, tukehdu,
vaikka lehdiksi avautuvat silmut sulkevat luomet
vaikka kurkkuni kasvaa kaarnaa
Itken pihkaa, nauran vuosia renkaiksi
Vihreämmin en osaisi hengittää