Katsokaas olen kulkija kuun lapsen äiti aamutaivaalla kukkiva hopeinen sirppi korkearesoluutioiset sielut paperikorissa levoton       sanoit että minun pitäisi harjoitella yksinoloa olla yksin tuntea yksin koko lintujen sekakuoro johon sormet liimautuvat kiinni kuin lapsi horisonttiin jonka olet virittänyt pyykkien kuivua yötuulessa       maalatun valon kosketus kuumeisen lapsen ohimoilla et ole etsit sille sanaa mutta sanat karkaavat luoteeseen kuin sängyt ei-kenenkään maalle      missä pyydät minua olemaan hengittämättä tämän säkeen verran pidättelemään kertomusta yöpöydällä palaa lamppu jotta näet miten rinta kohoilee ja kohoilevien rintojen mahtuessa maisemaasi et ole enää koskaan