Olet kasvanut nämä jalkasi asentoja etsien,
kuuntelen miten ne soivat toisiaan vasten,
kyljellään, kontillaan ja pöytä,
purppuraa, hiussuonisto ja selkä seinää varten.
Joki asettuu kiimaksi, väreilee, varpaat.
Anna minun lausua sinun kivesi.
Kosketa minua sinne missä kalliot nääntyvät,
kääntyvät valoa kohti.
Anna minun huokua niin että horisontti kasvaa sydänsähkökäyrää.
Ja kätesi, Mooseksen kädet ja punainen
meri joka nousee vastaamaan:
tältä kuulosti Mooseksen halu
takertua jokaiseen vieraaseen joka asetti jalkansa,
temppelin väliverho.
Koteloida hänet sängyn sisään, uhrata kuin lammas.
Montako lasta synnytit erämaahan,
montako kertaa avauduit ja sulkeuduit, kivut ja haluava paino.
Montako paria jalkoja annoit kuun valossa, tulisessa pensaassa.
Montako aamua tuoksuit vieraalle,
tavoittelit sillä tavoin ikuisuutta.