Alku-uni

Kuvittele metsä, kostea kuin suu ja korkeimman ja tuuheimman
kuusen latvaan ripustettu kuu, yhtä alku-uninen ja tuoreelta tuoksuva.

Miten maa vielä kasvaa sammalten alla ei palele.
Tuolla lepää puoliksi maatunut banaanin kuori, lapset eivät roskaa silmiään.
Tuossapa hyvä kuusipuu, sanot, vaikka joulua ei ole vielä keksitty, kysyt:
mikä eläin on vaarallisin,
karhu, kyykäärme, mäntypistiäinen ja metso,
sillä minä olen juossut karkuun kaikki ja kiinni ja pistänyt taskuun ja nuuhkinut.

Jos löytäisi metsän keskeltä puutarhakeinun, olisiko metsä silloin puutarha.
Olisiko silloin nyt.
Mitä silloin jäisi jäljelle.
Kuinka lähekkäin pesäpuut kasvavat, pesäkuut.

(Olen hyvin surullinen siitä, että tässä metsässä ei voi poimia hedelmiä.
Hedelmien poiminta on jossain kaukana tulevaisuudessa ja etelässä
kuten Seurasaari, oravat ja oliivipuut.)

Kuvittele kuu joka pulppuaa
punaista, vihreää, sinistä ja keltaista,
kuinka roiskuvan kuun valossa keräät nukkuvia lintuja oksilta kuin marjoja.
Katselet unta niskasulissa se on
jotain niin suloista että haluat purra sen poikki ja hetken aikaa
kuulet korvissasi miten tämä kaikki on syntynyt.
Miten siemenestä syntyi kymmenen siementä ja sitten vasta puut
ja lapset kaurapuuroa masut pullollaan, eikö niin äiti, kysyt,
että kun rakastaa toista niin vatsaan tulee vauva ja maailma.

Ja yhtenä päivänä se syntyy ja metsä räiskähtelee yli laitojensa.