Edelleen tahdon kertoa sinulle hyönteisistä.
Suruvaipat kokoontuvat mahlaa vuotavan koivun äärelle kuin magneetin vetäminä.
Magneetin vetäminä juuret rakentavat arkkipelagia,
sivusta vedettävää vuodesohvaa.
Haapaperhonen on mieltynyt hevosenlantaan ja mätänevään rantaliejuun.
Sinä pureskelet palan omaa nahkaasi päivässä,
kiemurrat kuin toukka haapapuussa, nahistut,
kynsit kantapääsi verille, jotta siivet, peset punastuneet sormesi suussa,
puussa annat itsesi ilmi kutisemalla ääneen,
kunnes eräänä päivät olet syönyt itsesi loppuun ja kuoriudut,
Palava perhonen, Perhonen lasikuvussa, Uralin perhonen.
Sinussa on huone ja huoneessa sänky ja äkkiväärä häkki.
Sinussa on luonne.
Sinussa on istutus.
Sinussa on häkki.
Riikinkukkokehrääjäkoiras lentää tuoksumolekyylien perässä,
tuuheista, sulkamaisista tuntosarvista on hyötyä,
tuuheissa, sulkamaisissa kulmakarvoissa on charmia,
tuuheissa sulkamaisissa hiuslaitteissa on viehkeyttä, jota vastustaa vain kieli.
Istutat haavan platoniseen tyyliin, narahdat savesta muotoillun kuvan.
Parin viinilasillisen jälkeen kykenet kolibrimaiseen medenkeruuakrobatiaan,
sinuttelun argeologiaan joka on vain ruumis,
lepatat sen edessä, toivot unohtavasi heti huomenna, lepatat ympärilläsi
usvaa, joka sopii juuri tähän. Kuten valtavan kokoinen pääkallokiitäjä,
huriset ja vingut kimakasti.
Pyydät nähdä perhosen, joka kävelee sulokkaasti.
Pyydät nähdä perhosen, jolla on perusturvallinen olo.