Vaellus

Kasvukipuinen maa
Ensimmäiseen karjalan mäntyyn pysähtyvä korpikunta
Kämmensyrjällään konttaavat ripset
krapula, ruostuva sammal, hämärän tuoksu
Tunturisudet täytettynä huomisella mullalla

Ehtoopala

Voimakasasteinen kohina korvissa,
sohvalla sataa pitkä ilta,
jugurttia rusinoita multaa mustikkamehua.
Sadattelen luutulla koko asteikon,
mikä kehvelin kashikoi nämä väritkin...
Tervehdin esikartanon ovea,
sovitan hymyä syvään.

Prinsessasatu

Hankkia häkävaroitin, hönkäillä siihen, herätä ulinaan
Välähtää joka toinen sekunti ja olla olemassa
Imeä pattereista virta, piipittää
joka toinen minuutti, saada kulkulupa,
lupa hengittää ilmaa, jota he
Kiinnittää turvaketju etteivät pääsisi enkeleiksi
Puhaltaa mittariin toisenkin puolen satua

(Keskustelua huonon runon kriteereistä...)

salaisuus sai siivet
koska se halusi lentää pois
kirjesalaisuus paloi paloi poroksi
ja kyyhkynen päätyi paistiksi
turhaan etsit salaista kastikereseptiä
jonka itse kirjoitit sydämeeni


(...runotorstaissa. Henkilökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä, että huono runo on mahdottomuuskuvio. Runouskäsityksistä on moneksi, kiitos luojan. Taiten huonoksi tehty voi kääntyä itseään vastaan eli mainioksi. Yrittäessäni kirjoittaa ympäripyöreätä tönkkösuolattua sanaa huomasin, että perhana, tätähän minä teen ja riemastuin, oi herkkua. Eli tekevätkö esim. turhat sanat ja kaamea lauserakennus huono runon vai (vain) keskeneräisen. Ei kai keskeneräisyys ole huonoa vaan kehityskelpoista, usein ainakin. Minä-sinä- sydänveri(kin) on autenttista sydänverta jne. Rakkausrunot kunniaan. Entä lasten runot. Huonoja vai ihania. Riippuu siitä, tietääkö lukija kirjoittajan ikää. Eli höh. Ei huonoja runoja olekaan, eihän.)

Emotusta

Päivä antaa kättä, paljastaa poskensa,
ojentaa kohti pyytää hyvää,
taputa minun mahaa äiti,
tänne mahtuu vielä piparia,
äiti minä kasvan isoksi,
minusta kasvaa piippupuu.
Hiekkalaatikolle putoaa tähti taivaalta tai parvekkeelta,
tähdet lapsi laittaa suuhun,
sakarat kimpoilevat äidistä santaan.
Kiitos kiltti naapurin setä
siellä kuusia kerroksia korkeammalla,
kiitos näistä keltaisista kasvoista.
Kärsitkö piparin puutteessa,
tilaanko netistä amerikoista joulua tuoksupumpussa,
vai tarjoilenko äidin kädestä lumilapiolla sinisen,
huomenna postissa punaisen?
ämpärillisen tupakan tumppeja,
ikuisuuksiin rajan taa kunnes hiekka on hiekkaa, lumi lunta,
ja puutarhan sirpaleet kasvavat kanelia.
Jos jaksan poimia tähdet tähdet.

tarina

myötä ja rantaa kiiski
vastaan virtaan lohi
hopeoitu nainen

. . .

(runotorstaissa lyhyttä tarinaa)

Toistuma

Lastani ette rytmitä,
hän sanoo katajanmarja paikkana hampaassa.
Oksien tango on askelissaan saumaton,
tuuli kasvattaa sädettä,
kuljettaa auringon kristalleina rantaan. Särkyvää.
Kuusikko soittaa sydänaamua,
hengitys on tuore, odotus kaltainen,
puhuri parastaan taivuttava.
Keinua huomiseen, keinuttaa koppaa,
antaa kopasta keinun
nousta ja nousta, ei koskaan
laskea tähtien mättäiden määrää.
Hän luottaa metsään, metsä lapseen, lapsi metsän lapseen.
Kultainen käpy kopsaa kapalon.
Lupasiko tanssin jäävän
viimeiseksi varmuudeksi,
antoiko kävyn olla.
Seireeni virittää kuusen latvassa kannelta,
mustarastaan ääni haiku,
nimetön ääni, koska lapsi ei osaa vielä kysyä
mikä lintu se on kun se on sydäntä.
Hän lupaa, viimeinen,
viimeinen tanssi, lupa antaa
silmät, korvat kaiken mikä lainaa.
Kristalli kasvaa kiharaa,
laineet kantavat, kopassa peitossa.
Vastarannalla odotus
hiirenkorvainen koivikko.

vuoden aika

sadetakki ja koira
mummolla keuhkot ja tupakka
finaalissa kiiltävä katu
kovat natsaa vailla että ollaan viljaa
rauha ikuinen työmaa kaupungit talot romuttuvat vartijat
parkkipaikalla kesän viimeinen grillitys
kello kuusi jouluvaloissa kaikki hyvin

Super Bossa Nova

Pojilla on pippeli ja tytöillä hissit. *
Pojat lentävät hissillä kuuhun, tytöt tähtiin,
sirpaleet satavat lumena maahan.
Räntänä jos päivä on huono.
Verenä ja maailman loppuna kun kuu on täysi.
Tyttöjen nimi on Mi Greeni,
jos nappulat eivät pysy paikoillaan jos
hissi on epäkunnossa ja pitää huutaa hiljaa:
Apurahajazz Super Bossa Nova!

Keltaista lunta ei saa laittaa suuhun.
Lapset jonottavat hiutaleita kielet ulkona.



(* Walter 3 vee.)

Pelkääjän paikka

Myrsky, laineempi, hiuksin
Pimeä kapeampi valon pituinen
aalto läpi huoneen tunkematon

Hytti, peili, peilissä kasvot
Ei saa katsoa tuntea
ettei silmiin loitsua pirua

Pelkääjä myrskyä, pimeää
huonetta, elohopeaa, pakenevia
hiuksia kurkussa kaivossa

vedessä kuolleita
hopean edestä pikareista
mustunein ihoin hautunein huudoin

että tuuli kuluu
köydet katkeavat hiukset harmaantuvat
ennen kuin laiva uppoaa

pa. pe. la. li

Nokturnossa runopalapeli, johon annoin sanat. "kattaus".

Uusimmassa Käkriäisessä 4/2006 (Kotimaisen kirjallisuuden opiskelijain ainejärjestön Putkinotkon julkaisu) myös pari runoani.

Navan pimeä piiri

Haarojen välissä metsä tai järvi

Vaara vaihtuu tunturiksi

Harju kääntyy maan selälle

Povella ovela koski laskee uomansa

Jäätyy kuin kohdunkaula kierukalle

Uni herättää märkänä

Horroksesta puskevat traktorit

Aallonharjat ratsastavat raunioille, rannoille hartiat

Pimeään sukeltavat silmät, isku vasten kalliota

Mustasta kipeä yö, ruoskana tähtien vyö

Helvetin kolun pakeneva seinä

Päivän väri

Vuoden kierto on impulssi.
Veren kierto on.
Kuvallisesti täydellinen rytmi.


(Inspiraatiolle kiitos.)

kahden minuutin muistikuva

joki halkoo minut
joessa mätänevät ruumiit
ruumiilla kauniit kasvot, lapsellisen kauniit
joki halkoo minut elävältä
syö kuin nauttisi eilistä
odotan huomista
virtaavia kuvia
mykkää paljasta silmää, poskea
koskea, virtaavia peilejä
kasvoja hopeaa pintaa
syvää pintaa
joen kasvot elohopeaa

merellinen muisti että
yölaulu täytyy kastella säännöllisesti
vuotaa tai herätä

Huntu

Unohtaneet painaa minulle sanoja,
luukusta leijailee valkoista paperia, pitkää päivää
Anteeksi, emme tiedä kenellä on nälkä, kenellä kuume.
Anteeksi, lapsillanne on punaiset silmät ja valkoinen iho
Kaikki on totta mikä on
Kaikki kirjoitettu lipsahduksia
Annan veren paeta,
puristan nyrkkiä kynnet valkoisina,
seison leikin poikki

tänään vierailulla muisti|kirja II

istuessa tekee pisimmät unet
ruukussa nukkuu tyyni kaunis
vanhassa huoneessa uusia leikkauksia
puun syyt vierivät pinnasta
ulos tuhkasta hiiltyvät sormet
soittakaa, eikä se ole viulun ääni eikä norsunluuta,
eebenpuuta, kultaa, sokeria minun kielelleni
joka on omena sanan sielussa,
sinfonia, saahan sitä sanoa sipuliksi,
jos se kukkii vaikka pitäisi nukkua
korva ei näe eteensä
pää sylissä nukkuva vanhus



(yhteistä luonnosta kuin lunta kera)

tänään vierailulla muisti|kirja I

taittelen paperista hiutaleen

vanhat kulmat kävelevät vastaan

porttikongissa raakkuva varis

lumen varjo varoo näkymästä

harja varttaa kirvestä

mikä on tämä vesi jota juon

luutia pois lumi, jää

kun taivaalta tulee lisää tähtiä

halkoa sakarat, sulattaa

jos olisi pieni vaahtera syksyllä

kurkussa on ihme sylissä jano

paluu veteen kun on metsässä

paluu aikaan, paluu taikaan

aivan varmasti kello taskussa

ollaan vain, hiljaisin henki

eikä ihmeitä pue hiljaisuus



(sanaankaan muuttamatta pilkkuakaan hauskaa oli, kiitos)

Iltalaulu

lapsen sanat soittavat linnun korvaa

äiti peukaloliisaksi pienentynyt kuori

tuulen puhdas vartalo

kuori

pidä hetki sylissäsi läpi kolmen

kuun taivaan varjon tähden tähden

veen kiellon fosforoidun ruispellon

Maalaus

Ennen vanhaan mummot olivat pieniä,
tallukkaat tallukkaita ja essut essuja,
musta mustaa, valkoinen valkoista,
ja kaikki mustavalkoista
Sillon ennen vanhaan, sano,
silmät olleet mustat hämähäkit
Kunnes sävyt väsyivät rajakiistoissa valmiiksi
ja kangas sai tomaattimehua juodakseen
Miltä värinen on maalattu omatunto,
kysyivät valveutuneet ja maksoivat teeveelupansa
Täyttivät vesivärinapit kaikilla mustan sävyillä,

noella, nuoskalla, kadulla, pilvellä

Tuhannen silmän levinnyt laveerattu harmaa

tunne nimeä

kehyksissä puolet miestä

ying ei tunne nimeä

pimeä nostaa hatun yli

aurinko sähköistää kuun

kuun olkapäällä istuu norsu

toinen maailmansota ei ole vielä alkanut

puolikas rotta syö häntäänsä

tuuhea häkki

miehellä huulet

Näkillä juuret

kaivossa oudot kasvot

ying ei tunne nimeä

minulla ei ole



(koskematon. kanssa Valkoinen piste, pilkku)

riviä saa tuntuu

riviä saa tuntuu

lasi soittaa korvessa

hengitän syvällä vedessä

korvat jonossa

Panin huilussa

hengen ruumiin lauseeksi

pahainen peto pyh

hsst. hsst. hapsiainen

oletko tosissasi?

kuolen jos huilu soi

taidatpa olla!



(kanssa. koskematon.)

Sotamaalaus

Olen tuulen muisti, meri ei minusta laske,
vain veri ja se mikä vuotaa kasvoista kasvoihin.

Alla breve

Pukeudun nuotiksi soittaa minut.
Hän osoittaa aksentin paikkaa, lyö avokämmenellä tahtia
pöytään polveen, polveen poskeen.
Norsunluu särähtää, soitin pakenee seinään,
irvistän onnesta osumasta.
Toinen toisensa käden jatke
toinen toisenkin kerran, kunnes olen mahdoton
soittaa ilman kaikua, ilman taukoa.
Saan rytmihäiriöitä, näen pyramideja,
muureja ja kiveen louhittujaa konserttisaleja.
Näen pakanoiden rakentamia kirkkoja
joiden urut kasvavat taivaaseen,
kasvavat ja sortuvat, sortuvat ja kasvavat
sammalta kuin vuosi tuhat sanaa.

Hän piirtää mustekynällä jalkaan
sinne minne suomut eivät nousseet,
missä kutina on niin syvällä ettei kutsua kuule.
Hän ympyröi mustelmat, seuraa suonikohjuista kukille varret,
kääntää raskauden arvet sanoiksi,
lassoaa luomet hannunvaakunoilla
pelata aarretta, ristinollaa.
Polttaa neulan puhtaaksi,
rauhoittuu



(perkaus / puhdistus)