Minusta kadonneet näyttävät kieltä.

Minusta purkautuu kieltä
Kadonneet näyttävät
Kaappi

Kaappi purkautuu minusta,
kadonneet näyttävät kieltä.

Kaappi.

Kielto

Kaappi purkautuu
minusta, kadonneet
näyttävät kieltä.

nimeeksmätän et stereot vai tyypit

kysymys:

läheksmä heittää keikkaa oliksul jotai tänää
eiks dösii mee tiuhaa tähä aikaa myöhästyksmä ehiksmä
skruudaa annaksmä tolleki
muroja onksitä essuu laitaks mä sokruu eiks oo
maitoo hei muki misä byysat
saaha siitä fyffee onkstäl kakka
haistaksä misä mun sukat pitäskö ajaa skege mite fleda
onksul sitä rasvaa josain pitäs korjata nää pläägät
joskus pitäskö nää iha suutarille mä lähenny
hipsii katoks sä ton pojan lähetiksä sen seeveen onkse ny ookoo

vastaus:

pesussa narulla kopassa koneessa, ei ne hei itsestään sieltä

Betel

Te taivaitten kuningattaret
Maria, Marlene ja muut siniset siskot,
ymmärrän nyt veren värinän suun ruusun,
vesiväritetyn lumen
ja sähkön siniset seinät.
Niin kuin jumalansa synnyttänyt,
olen kuullut tyhjän huoneen.

Terraario III

Meidän kaikkien isillä lienee ollut ainakin Varaani vinyylikassissaan
ja lienee aika myöntää, että isämme olivat oikeassa,
ihmiset eivät pidä kotieläimiä vaan eläimet palvelijoita.
Ihminen on niiden mielestä lämmin ja mukava kiipeilyteline.
Jos taas puhutaan isosta ja ryppyisesta liskosta,
niin ensimmäinen mieleen tuleva on jonkin sortin siivekäs,
krokotiili, arkkiatri tai enkeli.
Flora sai viisi poikasta ilman, että se olisi ikinä paritellut.
Yleensä ne sihisevät ja läähättävät kovasti,
mutta tässä kuvassa se on yllättävän kesy,
siinä se on: pumpattava komodon varaani.
Se otti apinan kiinni ja veti elävältä poskeen,
hiukan tuli huutoa apinalta siellä suussa.
Ruokavalioon kuuluvat myös turistit.
Kanipoika haukottelee käärmenäyttelyssä
tuijottaa apaattisesti lasin takana lököttävää,
toinen toistaan, vaanimatta vaatimatta.
Vangittu kauhukalkkaro ja tylsistynyt aktivisti.
Help me, mun kihokki ei syö!
Miten maan päällinen vesiherne saalistaa?
Välillä harmittaa, kun terraarion ohi kulkiessaan sanovat yök,
nainen on naiselle varaani ja miehelle vampyyri,
ainoa luontainen vihollinen on lajitoveri.
Oikeasti ainoa pelottava asia on pelko itse
ja sen nimi on Bangkokin liikenne.
Päiväkotien työvoimapulaan siitä ei ole mitään apua.
Vaikka hän on sadan lapsen mummi.
Tarkoituksena on saada ihmisiä mukaan eläinsuojelutyöhön.
Helpointa on pitää niitä isossa terraariossa,
liukuovet helpottavat päivittäistä hoitoa,
itse olen kasvattanut lihiksiä niin hillopurkeissa,
muovipusseissa kuin tiimarin tarvikelaatikoissakin.
Juoksupyörästä kannattaa rakentaa spiraalimainen,
että se liikkuu myös ajassa,
jos käyttää mummoja pitää olla varovainen
ettei niistä kehity kielikukkasia.
Eivät ne täällä missään sirkuksessa ole,
ei teidänkään ikkunaanne tule kukaan koputtelemaan.
Ja toi on ärsyttävä stereotypia,
että eläinoikeustyypit itkeskelisivät eläinten perään,
en itse edes kauheasti pidä eläimistä.
Hyvä jumala, niitähän on täällä joka paikassa,
mutta terraarion voi myös täyttää vedellä.
Kun en itse kauheasti pidä ihmisistä.
Onneksi saunasta huokuva höyrykylpy
miellyttää useimpia lihansyöjäkasveja,
kaasukammioittenkin ovella luki Brausebad.
Itse lukisin näiden tekstien joukkoon myös Lajien synnyn,
hei, tuhatkertaistunut sukupuuttonopeus.
Mut kun mä kysyin, ne vaan hoki takas että lohikäärme lohikäärme.

Terraario II

olen osannut pitää
vaikka varaani saalistaa
lihansyöjäsisko

Terraario I

Jos en pidä varaani, hän on varaani.

. . .
Kiitos takavuosien mäkikotkalle: "Pidä varas hän on varas."

Kuuntelen

Sano näetkö sataa. Minä en sitä keksinyt. Näin sen ja metaania virtaavat joet. Sen jälkeen kuuntelin kasetilta. Pojalla oli kitara, toisella rummut ja tytöllä kieli. Sello oli kanissa jo silloin, vaikka sen oli valinnut iso viulu kaksisataa, sellainen metallimies. Se oli mies. Ihan viulu, mutta opettaja. Minä olin vaan ja tavoittelemanne henkilö puhui toista puhelua. Katkoin kauloja ja lauloin, vanhempi maksoi viulut. Ehkä kaksi. Miten niitä laskee, vanhempia. Lukuihin eksyy. Miten niihin pitäisi, lauseisiin. Suhteutua ja sanoa, mitä tykkää, miten ja miksi. Entä jos on kuumetta, niinkuin nollavuotiaasta tähän. Niin mitä huomenna. Alijäätynyttä vettä luurissa. Entä se mikä on naisille sallittua. Naivismi. Nämä sanat. Kyynelet naurussanne itävät huomista omenaa, se pitää lääkärin loitolla. Se on pilveä, mikä tipahtaa, kun on raskasta. Titanissa se tippuu niin paljon hitaammin, että korva erottelee pisarat. Mutta se kahdeskymmenes kieli, se oli karhea ja hyvä. Nähdä. Sen menetin ja talojakin oli monta. Tipahdin takaisin ylös, ylhäällä tuulee jää. Miehellä oli sormet ja muuta. Näki sen sataa. En minä sitä keksinyt. Se söi. Öi. Sin. Cos. Tan. Yö-Singer soi kaarella.

Kauppa-autossa saan valita muovisen nuken,
vanhempana itken tippuvin silmin, että ikänsä kaiken.
Minulla on polvisukat ja elefanttisandaalit,
seinän vierustalla upotettu punatiili, leppäkerttuja.
Jos tulee hätä polkee ukki mopolla kirkolle,
tai voin harventaa porkkanoita rivistä suuhun,
huuhtoa mullat sadevesitynnyrissä,
imeskellä ruohosipulilla olon sisään.
Minulla on aurinko, pihakeinu ja verstas, jonne ei saa mennä.
Mummi virkkaa hetkessä vähästään kaiken ja nukelle nutun.
Kruununi painaa,
voikukan karvas maito.

Pistäisit edes tikkusi ristiin.

Pakkasenpuremia

Lumienkeli sirpaleina sängyllä,
yön peitteet sulaa virtaa
Ikkunan alla lumisen auran murina,
lapset istuttavat nenää lasiin,
sormitähdet piirtyvät huuruun
Jossain lähellä istuttavat teräspalkkeja,
kasvavat siltaa maan ja taivaan välille
Kop kop kuka siellä täällä,
routa on hiljaa
Mitä punaisempi poski sitä puhtaampi henki,
valkoisemmat sormet sinisemmät varpaat
Painan jään mieleeni kuin lapsi kielen terästä
Irti revitty pisaroi verta hangelle,
punaiset hyytyvät ruusut

Reklaami

Puu poikki ja metsä pinoon,
hopeinen haikara sukeltaa latvojen yli.
Se on se Poppaloora, se puhuva auto
nykyaikaa unohtamassa, huudan vastaan
Sinä päivänä kun saan ohjata ja ajaa, mitä vain
kaatua talonani, puhaltaa sutena tiilet kumoon,
polttaa mainosvalojen taustakuoron päreiksi,
paeta että löytyisin
Palautan kruunun orapihla-aidalle,
soudan kilometrit merimaileiksi,
hautaan kilvet karikoille kyynpesiin,
huilun palautan Panille
Asetun saarelle jota käsi ei kukka,
ei katse ei kenkä, rengas raiskannut,
siipi ei peilien Perjantai, ei lauantai korkoineen
Mitä vain on villin valkea hiekka,
metallista puhdas laulu

Käännös oikeaan

Polkimien pohjassa sinitarraa,
sinä naurahdat, otsa hikeä, tuo vaimo kolvi.
Kyllä me edessäpäin pysymme,
kunhan on rallia, rattia ja tinaa.
Kannan kompassia repussa, rattaissa, tarikalla,
mitä tekisinkään E:llä, B:llä tai pikku-a:lla.
Onhan meillä pyssy joka juottaa
piuhat paikoilleen,
käsi joka jaksaa keittää ja ohjata sisään.
Onhan meillä vauhtia ja hurmaa, tätä tekniikkaa,
ääni joka ohjaa: tiukka kolmekymmentäkuusi vasempaan,
niin palataan kartalle.
Kirjoita puhdas ralliruno, sinä pyydät,
minä kirjoitan roolin.
Minä kirjoitan runon:

Polkimien pohjassa sinitarra nauraa,
lapset.

Aamun lehdessä kuva onnesta.
Harmaata lomasarkaa, ehkä pari natsaa,
valkoinen helma ja piipattu tukka.
Kuusikymmentäviisi vuotta myöhemmin kruunussa timantteja,
vihkikuvan mustavalkoiset kukat värjäytyvät keltaiseen,
lastenlapset onnittelevat ystäviä,
harmaata päätä, vuosia sitten viimeistä tumpattua natsaa,
valkoista helmaa ja piipattua tukkaa.

Uutisratsaus

Siivouskomerossa pölypussit järjestettynä aakkosin:
Aapelin sukka ja Beebelin kinnas,
kadonnut dekoltee ja kahdeksankymmentä denieriä
sukkahousuja, anteeksi
vasta sormuksen jälkeen, talvi
kasvaa hukkaan kuin säären karvaa peittoon.
Ei vaan, hahaa, vain joka toisen,
vain joka toisen säilytän,
imuroidun surun pussin paperijussin
ja parittomat sukat heitän surutta roskiin.
Tämä on onnellinen koti, yhtä paria.
Onnellisen kodin äiti imuroi kolmesti päivässä,
sekä jokaisen murretun leivän jälkeen,
ja se on vale!
että hän inhoaisi sitä.
Minähän rakastan, raikastan ja tanssin,
pitkän kärsäni kanssa raikastustanssin.
Ja kun lattia on pöllyistä puhdas kiipeän vuorelle,
laskostan huiput näteille kasoille, avaan kasvot.
Ja jos äiti kuuntelee musiikkia yhtä aikaa kun hän silittää,
se on verrattavissa vapaa-aikaan,
niin lukee lehdessä, helpotun.
Helpotun kaikille teille, ilmoille ja suunnitelmille.
Nämäkin lauseet otsikoita päivän lehdestä,
lue: vaikka.
Viikkoja, kuukausia olen kylmennyt vuosia,
odottanut tätä talvea edestä ja takaa,
että tarpeeksi jäässä olematta maassa.

Rukous

Miten niin en ymmärrä, miten niin
olen vain kuuntelevinani,
ei vielä ole sen aika.
Vielä lapsi lausuu rukousta
siunaa pappi ruokamme,
raskas pieni jeesus.
Miten hän uppoaa hankeen, vaikka äidin meren
vihreät kengät kantavat kuin tie olisi vettä vain.
Siunaa pappa ruokamme, hän huokaa,
että anna kaikille eläimille huopatossut
ja lämmintä kaakaota linnuille.
Ettei maa teitä oksentaisi,
metsää söisi, suuhunsa susien teitä.
Siunaa peppi ruokamme, kuiskaa vielä,
anna isän ja äidin
maata pöydällä, syödä kengät jalassa.
Ettei maa teitä oksentaisi,
ettei veisi metsää löytää syliin ja takaisin.
Sillä ne ovet hän jättää metsälle,
joiden ovenpielet ovat mustikkamaidolla merkityt,
niiden ovien eteen aukeaa pimeä metsä tai
sylin korkuinen hanki,
niistä ovista ei tarvitse poistua.
Ja jos pelkäät pimeää, mene vieläkin pimeämpään,
sillä siinä pimeässä missä et näe, ei sinuakaan nähdä.
Ja luethan kuin lukisit tämän väärin
niin kuin isä iltaisin,
että taivaalta putoava terho on kävyistä urvuista omenoihin,
ja kuningas korvistaan alaston.

Sattuma

Nainen ripustaa lakanoita kuivumaan,
sanoo valkoinen.
Huone täyttyy joutsenista,
kaulat katkeavat pilviin.
Vaahdossa kylpevät sääret,
kuun sisaren musta iho,
kivellä särkynyt käsipeili.
Nainen ei ole ilki, hän on alaston.
Missä sinä olit kun prinsessa kuoli?

Puutuva tila

Pohjasakka versus pintapore,
plop plop kuuntelen,
rivini rivejänne
vastaan
Olen jokaisen selän alla ilmaa haukkova rinta, puutuva tila,
veteen liukeneva tabletti, myrsky lasissa
Menen sanaan kuin lankaan,
mitä kynä kehrää, ähäkutti,
vastaatte sangoin joukoin,
puoliksi tyhjä se on,
puoliksi pesty sana kuplan sisällä

Alkunainen

Anna käsi ja häivy!
mutta älä helvetissä häivy
Roikottavat minua napanuoran töpselipäästä
että hyvin edistyvät sormet, sentit ja kaikki mikä kiinni
Lujita minua kädestä, viime kädestä
ole hiljaa kun huudan,
vaikka vielä äsken lauloin vatsalle eespäin
eespäin tiellä taistojen veikot siskot ja
koko internationaali, varokaa iskua
Sinäkin senkin sähkömies,
pistorasia hukassa perkele ei satuta
Miestenhuoneessa tuoksuu kahvi,
isät kirjaavat saavutuksiaan,
yksi synnyttänyt viisi kiloa
toinen viisikymmentäviisi
Senttejä saatana, havuja on
Joku huutaa äitiä
Mies palaa halusta olla palaamatta,
mutta palaa iloisella liekillä, kaasua!
isi ottaa kyllä kopin,
tunnen raskautta sinua kohtaan
Minussako ainesta kahdeksi kolmeksi
kymmeneksi, minussa joka en osaa hengittää ilman ohjausta
Pysy tässä, tässätässä, tässä päässä
sänkyä jakkaraa ammetta
missä hengitän, pintaa vain, nyt pintaa, nopea nopea hidas ulos
ja hengitys, sano se
sano että hyvä kaunis kaunein,
kuka itkee

* * *

(Runotorstaille uudelleen lämmitelty ponnistus.)

A niinkuin juna

Oopperan valot soittavat lahden pintaa
Väsyneet silmät hitsautuvat lasiin,
kuva ei kavahda tuijotusta
Viereinen sora porisee tarttumatta kiinni,
numeroihin takertunut taannos,
kieli kirkuva printteri
Toimistoeläin toistaa itseään,
kietoutuu tiukemmalle,
palelee

Heikkona ojiin

Missä toinen toistaan seuraa,
siellä molemmilla on märät jalat.

Istutan kumisaappaisiin nastoja
Kotona taas täällä villissä maas, moottori laulaa
vaikka sukat hytisevät polvia vasten,
tuulet kuin paluut ja taivaalla yhdet kasvot,
laskemattomat posket
Täällä geishat ja gasellit käyvät, kaatuvat