Kuuntelen

Sano näetkö sataa. Minä en sitä keksinyt. Näin sen ja metaania virtaavat joet. Sen jälkeen kuuntelin kasetilta. Pojalla oli kitara, toisella rummut ja tytöllä kieli. Sello oli kanissa jo silloin, vaikka sen oli valinnut iso viulu kaksisataa, sellainen metallimies. Se oli mies. Ihan viulu, mutta opettaja. Minä olin vaan ja tavoittelemanne henkilö puhui toista puhelua. Katkoin kauloja ja lauloin, vanhempi maksoi viulut. Ehkä kaksi. Miten niitä laskee, vanhempia. Lukuihin eksyy. Miten niihin pitäisi, lauseisiin. Suhteutua ja sanoa, mitä tykkää, miten ja miksi. Entä jos on kuumetta, niinkuin nollavuotiaasta tähän. Niin mitä huomenna. Alijäätynyttä vettä luurissa. Entä se mikä on naisille sallittua. Naivismi. Nämä sanat. Kyynelet naurussanne itävät huomista omenaa, se pitää lääkärin loitolla. Se on pilveä, mikä tipahtaa, kun on raskasta. Titanissa se tippuu niin paljon hitaammin, että korva erottelee pisarat. Mutta se kahdeskymmenes kieli, se oli karhea ja hyvä. Nähdä. Sen menetin ja talojakin oli monta. Tipahdin takaisin ylös, ylhäällä tuulee jää. Miehellä oli sormet ja muuta. Näki sen sataa. En minä sitä keksinyt. Se söi. Öi. Sin. Cos. Tan. Yö-Singer soi kaarella.

Kauppa-autossa saan valita muovisen nuken,
vanhempana itken tippuvin silmin, että ikänsä kaiken.
Minulla on polvisukat ja elefanttisandaalit,
seinän vierustalla upotettu punatiili, leppäkerttuja.
Jos tulee hätä polkee ukki mopolla kirkolle,
tai voin harventaa porkkanoita rivistä suuhun,
huuhtoa mullat sadevesitynnyrissä,
imeskellä ruohosipulilla olon sisään.
Minulla on aurinko, pihakeinu ja verstas, jonne ei saa mennä.
Mummi virkkaa hetkessä vähästään kaiken ja nukelle nutun.
Kruununi painaa,
voikukan karvas maito.

Pistäisit edes tikkusi ristiin.

Pakkasenpuremia

Lumienkeli sirpaleina sängyllä,
yön peitteet sulaa virtaa
Ikkunan alla lumisen auran murina,
lapset istuttavat nenää lasiin,
sormitähdet piirtyvät huuruun
Jossain lähellä istuttavat teräspalkkeja,
kasvavat siltaa maan ja taivaan välille
Kop kop kuka siellä täällä,
routa on hiljaa
Mitä punaisempi poski sitä puhtaampi henki,
valkoisemmat sormet sinisemmät varpaat
Painan jään mieleeni kuin lapsi kielen terästä
Irti revitty pisaroi verta hangelle,
punaiset hyytyvät ruusut

Reklaami

Puu poikki ja metsä pinoon,
hopeinen haikara sukeltaa latvojen yli.
Se on se Poppaloora, se puhuva auto
nykyaikaa unohtamassa, huudan vastaan
Sinä päivänä kun saan ohjata ja ajaa, mitä vain
kaatua talonani, puhaltaa sutena tiilet kumoon,
polttaa mainosvalojen taustakuoron päreiksi,
paeta että löytyisin
Palautan kruunun orapihla-aidalle,
soudan kilometrit merimaileiksi,
hautaan kilvet karikoille kyynpesiin,
huilun palautan Panille
Asetun saarelle jota käsi ei kukka,
ei katse ei kenkä, rengas raiskannut,
siipi ei peilien Perjantai, ei lauantai korkoineen
Mitä vain on villin valkea hiekka,
metallista puhdas laulu

Käännös oikeaan

Polkimien pohjassa sinitarraa,
sinä naurahdat, otsa hikeä, tuo vaimo kolvi.
Kyllä me edessäpäin pysymme,
kunhan on rallia, rattia ja tinaa.
Kannan kompassia repussa, rattaissa, tarikalla,
mitä tekisinkään E:llä, B:llä tai pikku-a:lla.
Onhan meillä pyssy joka juottaa
piuhat paikoilleen,
käsi joka jaksaa keittää ja ohjata sisään.
Onhan meillä vauhtia ja hurmaa, tätä tekniikkaa,
ääni joka ohjaa: tiukka kolmekymmentäkuusi vasempaan,
niin palataan kartalle.
Kirjoita puhdas ralliruno, sinä pyydät,
minä kirjoitan roolin.
Minä kirjoitan runon:

Polkimien pohjassa sinitarra nauraa,
lapset.

Aamun lehdessä kuva onnesta.
Harmaata lomasarkaa, ehkä pari natsaa,
valkoinen helma ja piipattu tukka.
Kuusikymmentäviisi vuotta myöhemmin kruunussa timantteja,
vihkikuvan mustavalkoiset kukat värjäytyvät keltaiseen,
lastenlapset onnittelevat ystäviä,
harmaata päätä, vuosia sitten viimeistä tumpattua natsaa,
valkoista helmaa ja piipattua tukkaa.

Uutisratsaus

Siivouskomerossa pölypussit järjestettynä aakkosin:
Aapelin sukka ja Beebelin kinnas,
kadonnut dekoltee ja kahdeksankymmentä denieriä
sukkahousuja, anteeksi
vasta sormuksen jälkeen, talvi
kasvaa hukkaan kuin säären karvaa peittoon.
Ei vaan, hahaa, vain joka toisen,
vain joka toisen säilytän,
imuroidun surun pussin paperijussin
ja parittomat sukat heitän surutta roskiin.
Tämä on onnellinen koti, yhtä paria.
Onnellisen kodin äiti imuroi kolmesti päivässä,
sekä jokaisen murretun leivän jälkeen,
ja se on vale!
että hän inhoaisi sitä.
Minähän rakastan, raikastan ja tanssin,
pitkän kärsäni kanssa raikastustanssin.
Ja kun lattia on pöllyistä puhdas kiipeän vuorelle,
laskostan huiput näteille kasoille, avaan kasvot.
Ja jos äiti kuuntelee musiikkia yhtä aikaa kun hän silittää,
se on verrattavissa vapaa-aikaan,
niin lukee lehdessä, helpotun.
Helpotun kaikille teille, ilmoille ja suunnitelmille.
Nämäkin lauseet otsikoita päivän lehdestä,
lue: vaikka.
Viikkoja, kuukausia olen kylmennyt vuosia,
odottanut tätä talvea edestä ja takaa,
että tarpeeksi jäässä olematta maassa.

Rukous

Miten niin en ymmärrä, miten niin
olen vain kuuntelevinani,
ei vielä ole sen aika.
Vielä lapsi lausuu rukousta
siunaa pappi ruokamme,
raskas pieni jeesus.
Miten hän uppoaa hankeen, vaikka äidin meren
vihreät kengät kantavat kuin tie olisi vettä vain.
Siunaa pappa ruokamme, hän huokaa,
että anna kaikille eläimille huopatossut
ja lämmintä kaakaota linnuille.
Ettei maa teitä oksentaisi,
metsää söisi, suuhunsa susien teitä.
Siunaa peppi ruokamme, kuiskaa vielä,
anna isän ja äidin
maata pöydällä, syödä kengät jalassa.
Ettei maa teitä oksentaisi,
ettei veisi metsää löytää syliin ja takaisin.
Sillä ne ovet hän jättää metsälle,
joiden ovenpielet ovat mustikkamaidolla merkityt,
niiden ovien eteen aukeaa pimeä metsä tai
sylin korkuinen hanki,
niistä ovista ei tarvitse poistua.
Ja jos pelkäät pimeää, mene vieläkin pimeämpään,
sillä siinä pimeässä missä et näe, ei sinuakaan nähdä.
Ja luethan kuin lukisit tämän väärin
niin kuin isä iltaisin,
että taivaalta putoava terho on kävyistä urvuista omenoihin,
ja kuningas korvistaan alaston.

Sattuma

Nainen ripustaa lakanoita kuivumaan,
sanoo valkoinen.
Huone täyttyy joutsenista,
kaulat katkeavat pilviin.
Vaahdossa kylpevät sääret,
kuun sisaren musta iho,
kivellä särkynyt käsipeili.
Nainen ei ole ilki, hän on alaston.
Missä sinä olit kun prinsessa kuoli?