Hiuksissa tervan tuoksu,
lantioilla laulu hyttysille
Kisällittäret kaikuvat eetterissä,
muistan mitä levy soittaa seuraavaksi
Muistoja
miten aamu saapui kysymyksenarkana,
sanat seurasivat tulevaa
Nuku nuku nurmiristi
tanssin untasi aamuun kunnes kolahtaa
Laulava sanomalehti



(Muistin merkintöjen uusi harvennus ja viritys, jolla osallistun runotorstain aamu- haasteeseen.)

Tuokaa minulle naispatsaita kaikilta maailman ääriltä
Antakaa sormieni hyväillen syödä ääret viivoiksi ajatukset
eben- puuta laavakiveä valkoista marmoria
Puolet polvistuneena rukoukseen
puolet seisten
puolet taipuneena siltaan, ah

Olen saanut naispatsaita maailman puolelta ääreltä
Sieltä missä kivi on pudonnut ja kadottanut kätensä
sieltä missä nilkat ovat peitetyt otsat
sieltä missä en itse ole
Ollut olen ollut

torsona kokonaisin
Yksi yhdestä veistetystä kuin nainen itse

runotorstai

laskeutuva oksa
syttyvät sormet

sallittu hedelmä
kuoressa haava

sydänmehun tirskahdus
haukata sinut



(Haasteen aiheena hedelmä.)

Runotorstai

Sormet suojautuneet nyrkiksi sinua vastaan
Sinä olet piru, minä olen sarvet
Sinä olet sarvi, uponnut minuun
Tanssin ympärilläsi punaisena kuin vaate,
flamencolinnun näykkivä nokka,
nalkuttavat kastanjetit
Tämä on mies miestä vastaan,
härkä härkää,
miekka miekalle tanassa
Kädet tulta, kiveä, kipunaa
Avatulla kämmenellä liekki ei polta
Palaan tulen sanaksi


(Runotorstain aiheena kädet.)

Aitoa Unta

Keskellä ikäistäni päivää näen unta että näen. Huoneessa on niin kirkasta, että silmät eivät pysy kiinni, mutta sali, johon astun on vieras. Runoilijat AS ja ES jakavat ovella flyereita, joista en tiedä. Lyhenteiden OPS ja EV ympärille ryhmittyy sanaa ja kuvaa, jota en näe. Epää eli olennaista. Ympärilläni kuvat vaihtuvat kuin kummitusjunassa. Olen varma etten kävele, mutta liikun. Runoilija TM mainostaa luotsaamansa elämänkasvatus- seuran OPS:n sanoin kuvaamattomuutta hakukone-haiuin. Uni ei tahdo kertoa, mistä kirjaimet OPS ovat lyhenne. Oma pää saveksi, osta pussi perunoita, olen paras sana... TM:n ääni kohoaa ja laskee. Miten helppoa kellua ääniaalloilla ajattelen, kun jalat irtoavat. Lattiasta kattoon ja takaisin minuun. Kannat katoavat. Lyhenen.

Salin perällä edesmennyt muusikko JV laulaa ja kitaroi humpappaa, häntä säestää runoin harmaantunut kirjailija HF. Jostain kuuluu nainen. Kuin kokonainen naisten kuoro. Lähden seuraamaan ääntä. Matkalla saan kättä ja puristusta, poskisuudelmaa, veljellistä taputusta hartioille. Emme tunne sinua, mutta täällä on aina ovi. Aina avoin. Täällä me olemme yhtä perhettä. Täällä olet aina terve ja tullut.

Tunnistan monia eläviä, kuolleita ja tulevia. Kasvoja. SS, KK, LL. PH, PS. KN, KM... SK tahtoo nimeni adressiin, tarkoitus on hyvä, hän hymyilee. Uni alkaa etsiä vastausta kysymykseen, mikä on EV. Lopulta heurekoin: Elävien Runoilijoiden Klubi! (Tässä vaiheessa runon kokija kurkistaa esiripun taakse. Onko Hän nyt aivan varma. Joku nyökkää. Unen virheellisyyden ja virheettömyyden kuuluu törmätä tässä. Luulen konfliktin johtuneen vieressä nukkuvan pikkuihmisen yskänkohtauksesta.)

Matka ei lopu koskaan, mutta perille päästyäni näen kolmikymmenpäisen naiskuoron. Banderollien lauseet iskevät: "Nuoren Voiman Liiton Naisvoimaa", "Elämä on Laulu, kirjoitan Sen alle" ja "Spotta ej på golvet". Kuoron keski-ikä lähenee kuuttakymmentä. Olen halvaantua ihastuksesta. Olen tullut. Johtajassa on jotain tuttua, E-L?

Minulle osoitetaan paikkaa MR:n vierestä. Kuoron johtaja ojentaa minulle lyijykynän kärjellä sävelen. Laula tätä kuin ommmmm. Sanat ovat muun alttorivistön kanssa yhteiset: "Alle kalan. Alle kalan. Alle kalan". Olen tullut. Jään tähän.

Ikunalasien välissä kuivuu leppäkerttu.
Lapsi ei erota kuollutta roskasta, vaan rips raps
rutistaa kuorilon sormimurskaksi.
Sarvet ja varpaat rapisevat lattialle,
melkein kuulen, miten henki helähtää,
lennähtää ison kiven juureen.
Pilkut lapsi laittaa suuhun,
kannibaali, hymähdän, kunnes ajatus:
emme olleetkaan leppäkerttuja.

Haastettu tarina

Matkallaiselta sain seuraavan haasteen: Kokoa pieni tarina vähintään kolmesta seuraamastasi blogista, ottamalla virke kustakin vähintään ja yksi haastajan blogista ja haasta jokainen lainaamasi blogaaja, paitsi haastajasi.


Kuka osaa kääntää tämän aarin kokoisen murheen voitoksi? Olen käen kukinnan hiipuva kaipaava lause. Pitäisin ruttopuistoskelusta ja kirjojen lukemisesta kaikkialla ja kokoajan.

Tuuli on väkevä ja vahva. Itkettyäni asiaa hetken menin ja potkaisin häntä takapuoleen.


Tarinan palasiksi eksyivät siis matkallaisen lisäksi anna, justiina, kati ja katja-q virkkeineen. Olette haastetut.

Runotorstai

Olen laulu, ihmisen tuoksu
Sormenpäitä, huulirasvaa ja hiusjuurien hiekkaa
varpaan välien nukkaa ja kynsien laukkaa
Olen iho itseni soittaja
Olen kopina pöydillä kansilla vatsanahoilla,
napsutus ja napina, näppäily ja kapina
Olen nenä nenää vasten soitettu silitys,
tuoksuva sävel kuin haikuva hengitys
Olen, siis kuuntelen, soinnun
Koskettavaa ilmaa
Minähiljaisuuden kaikukoppa


(Runotorstain aiheena minä/minuus.)

Mummin ikkunassa on aamulla tahra
Ohilentäneen albatrossin kakkaa
Kottaraisen kokoinen jälki,
mutta kuollutta emme löytäneet
Kissako vienyt kuin kielen
Tahdomme uskoa uljaisiin valkeisiin
Siipiväleihin niin leveisiin, että laskeutuessaan katolle
sulkisi suojaansa koko leikin ja mökin,
kodin ja peittelemättömät ikkunat